Tarina viljelijästä

Kuulun siihen joukkoon, joka etsii pitkään omaa uraansa. Olen maatilalla kasvanut, ja ollut aina kiinnostunut vähän kaikesta. Unelma-ammatti löytyikin nenän edestä, kun olin ensin pitkään yrittänyt kouluttautua siistejä sisätöitä varten. Noin viisitoista vuotta sitten aloin opiskella ympäristönhoitoon ja suunnitteluun erikoistuneeksi hortonomiksi ja sain opinnot valmiiksi vuonna 2004. Nykyaikaisen maatilan arkeen aloin kouluttautua samoihin aikoihin maanviljelijän vaimona.

Viljelijä

Tilamme on monipuolinen kokonaisuus karjan- ja metsänhoitoa sekä rehukasvien viljelyä. Avomaavihannesten viljelystä kiinnostuin vähitellen. Ensin ainoastaan harrastin viljelyä; kasvimaa puski kaikenlaista syötävää yli oman tarpeen. Jossain vaiheessa aviomieheni tuumasi, että ”Sun pitäisi myydä näitä, kun sulla on taito hyppysissä.” Ajatus alkoi hiljalleen kypsyä ja kotitarveviljelmät kasvoivat vuosi vuodelta. Karjatilalla nurmipeltojen osuus on suuri, joten viljelykierron järjestäminen muutamille lohkoille vihannesviljelyyn sopivaksi oli luontevaa.

Kaudella 2018 viljelyala on suunnilleen 0,5 hehtaaria. Vihannekset myydään suoraan tilalta loppukäyttäjille – kotitalouksille, ravintoloihin, REKO -ryhmissä ja paikallisissa markkinatapahtumissa. Tuotteita voi ostaa suoraan tilalta elo-syyskuussa (suosittelen soittamaan ensin). Voit seurata ajankohtaisia tapahtumia viljelyssä monipuolisesti Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta.

Taustaa: viljelyfilosofia

Lopullinen sysäys vihannesten myyntiin viljelemiselle tuli vapaa-ajalla jatkamissani ympäristötieteen opinnoissa. Lapset olivat vielä pieniä ja opinnot vahvistivat käsitystäni siitä, että ravintokasvien viljelyssä ei pitäisi ottaa tietoista riskiä käyttämällä torjunta-aineita – vierasaineita saamme nykymaailmassa elimistöömme aivan tarpeeksi ilmankin. Myös läheisen saama diagnoosi sairaudesta, joka jostain tuntemattomasta syystä on yleinen nimenomaan maanviljelijäväestön naisilla, pysäytti miettimään omia valintoja. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta itse viljelemällä tietäisin ainakin sen, ettei viljelyssä ole tietoisesti kasvatettu ulkopuolelta tulevaa vierasainekuormaa. Maaperäkemiallisia reaktioita ja tahatonta aineiden kertymistä ei toki puhtaaksi koetuinkaan viljely pysty hallitsemaan.

Vuoden 2010 tietämillä lähiruoka alkoi kasvattaa suosiotaan; yhteisöviljely sekä myöhemmin REKO saivat jalansijaa. Palattiin tavoitteeseen mahdollisimman tuoreista elintarvikkeista, jotka eivät ole kulkeneet tukkuportaan kautta kauppaan. Minulle sopii hyvin ajatus siitä, että viljelemäni vihannekset kulkevat mahdollisimman lyhyen reitin käyttäjilleen.

Kasvikset ovat terveellisiä, ja niiden käyttöä kannattaa opetella. Itselleni viljelijänä kasvisten hyvä maku on tärkeä tavoite. Makuun vaikuttavat osaltaan sääolosuhteet, mutta myös viljeltävä lajike ja lannoitustaso. Useiden kasvisten maku on parhaimmillaan mahdollisimman pian sadokorjuun jälkeen. Lyhyen kasvukauden Suomessa on kuitenkin onni saada varastoida juureksia, joista osan maku jopa paranee lyhyen varastoinnin jälkeen.

Kasvistrendit vaihtelevat, mutta värit pysyvät. Satokausikalenterin kaltaiset ”isoäidin opetukset” ovat mielestäni oikein tervetulleita tämän päivän ruokakulttuuriin. Syödään ja käytetään ruoan valmistukseen satokauden ajankohtaisia kasviksia ja mausta tulee elämys.